Rukouslauantait, jolloin ei saanut järjestää tansseja, olivat 60-luvulla suosittuja ajankohtia nuorten kokoontumiselle Arpaisille.

Nuoria oli sankoin joukoin, ja tupakoinnista tai nuotioista syttyvien tulipalojen riski niin suuri, että Metsähallitus palkkasi Arpaisille viikonloppuisin väkeä palovartiointiin.

Palovartiointia noin vuosina 1960-1965 hoitaneen Jorma Seppälän kertoman mukaan vedellä täytetyt, selkäänkin nostettavat paloruiskut olivat valmiina piilossa pusikoissa tulipalojen syttymisen varalle, ja kerran hän joutuikin pienen palon sammuttamaan. 

Lähde: Sinikka Piispanen

Arpaiskampan tunnelmaa ylaparvella Nuoret Arpaisilla netti  Irja ja Matti Tuomela Iso Koirajrvell 50 luvun loppupuolella